Zero Waste -haaste / Day 2

Tänään oli ensimmäisenä ohjelmassa kissan vessan siivoaminen. Kissa käyttää puupellettejä kuivikkeena, ja niistä jää jäljelle siis kissanpissanhajuista puupurua. Jostain syystä olin ollut täysin siinä käsityksessä, että kaikki eritteiden saastuttama kuuluu sekajätteeseen, kunnes päätin vielä kerran tarkistaa eikö puupurua tosiaan voi muka laittaa biojätteeseen. Tarkistin HSY:n lajitteluohjeet ja KYLLÄ VOI! Jipii! Ei tarvitse kuukautta hillota kissanpissaisia puruja tuossa eilen perustamassani sekajäteastiassa, kuten ehdin jo pelätä. Kippasin purut sanomalehden päälle ja kääräisin nyytiksi ja vein biojätteeseen.

Eilen ostettu uusi kahvi oli oikein hyvää, tai ainakaan ei aiheuttanut mitään ”oho minkä makuista” -reaktiota. Pavut olivat ehkä vähän kuivuneita (koska olivat myymälässä esillä suht ilmavassa annostelulaitteessa), minkä takia niiden jauhaminen oli hitaampaa. Mutta maun puolesta ei mitään moitittavaa. Taidan siis jatkossakin ostaa niitä, niin ei tule kahvipakettiroskaa. Aamujogurttiin tyhjentyi mantelipussi, joten siitä tuli sitten roskaa + 1kpl muovikääre. Aion jatkossa ostaa mantelit sieltä Punnitse&Säästästä omaan astiaan, niin ei tule tuota roskaa enää. Kissa sai aamuannoksen märkäruokaa, josta tuli +1 kpl kissanruokapussi sekajätettä. Taitaa se kissa olla tämän huushollin roskaaja. Zooplussalta saa joitakin märkäruokia nestekartonkipakkauksessa, mutta en ole tohtinut vielä tilata niitä kokeiluun kun epäilyttää miten avattu purkki säilyy saati maistuu kissalle. Kissan pääasiallinen ruoka on kuivanappulat ja tuo märkäruoka vain extraherkkua 1-2 krt päivässä.

Sitten oli aika reippaan pyöräretken. Piti käydä yhdessä paikassa niin hyödynnettiin se liikunnallisena retkenä, ja paluumatkalla poikettiin Lidliin. Käyn kaupassa melkein joka päivä ja teen pieniä ostoksia sitä mukaa kun tarvetta on, se on minusta mukavempaa eikä tule haaskia. Kauppakäynnitkin on sujuvampia, kun on vain pari asiaa ostoslistalla, eikä haittaa vaikka kauppakassi jäisi kotiin kun saa käsissäkin kannettua.

Tämän päivän ostokset eivät tuottaneet yhtään sekajätettä ainakaan suoraan. Patongin paperikääre menee kartonkikeräykseen, sipulinipun kuminauha uudelleenkäyttöön kuminauhaboksiin ja sipulinipun hintalappu + kuitti paperinkeräykseen. Tuo kuminauha on lopulta sekajätettä, mutta toistaiseksi en laita sitä laskuihin mukaan kun sen elämä ei ole vielä päättynyt. Patonkipussissa on liimattu hintatarra, mutta tietääkseni niitä voi vähissä määrin laittaa kartonkikeräykseen. Ohje on että jos siinä kartongissa tai pahvissa on teippiä tai niittejä niin voi laittaa sellaisenaan. Olen tuumanut hintatarran olevan sama asia kuin teippi. En kyllä noita hedelmien mukana tulevia laita sinne, vaan sekajätteeseen.

Kikkailin kyllä tällä kertaa vähän, nimittäin tuon fetajuustopurkin kanssa. Siihen kuuluisi oikeasti sellainen muovikansi mukaan, jolla voi sulkea purkin sen jälkeen kun sen on avannut. Mutta tästä yksilöstä puuttui se kansi, joten valitsin sen. Avatun purkin suljin toistaiseksi pienellä lautasella. Sisällön voisi myös siirtää kannelliseen lasipurkkiin, kunhan sisältö vähän vähenee.

Sää oli tänään oikein aurinkoinen, joten mentiin pyöräretken jälkeen vielä ulos puistonpenkille syömään lounasta. Kissakin tuli mukaan korissa. Tein patongista jättikokoisen täytetyn patongin, jonka jaoin kahteen osaan ja pakkasin käytettyihin leipäpusseihin. Oli todella hyvää, vaikka aineksia ei paljoa tullut mietittyä etukäteen. Resepti löytyy tästä.

Loppusunnuntai meni leppoisasti. Syötiin päivälliseksi eilisen kastiketta ja perunoita ja pakastimesta saaristolaiskalapihvejä. Kissa ei saanut enää iltaruokaa, kun oli aamusta jäljellä niin paljon. Iltapalanäkkäreihin tyhjentyi oivariinirasia, ja laitankin sen samaan kategoriaan härkisrasian kanssa ”muovirasia” ja kannesta toinen kategoria ”muovikansi”. Uutta oivariinia ei tule, se oli jämä mökkireissulta. Ollaan käytetty leivän päällä ihan voi-voita, tai ei-mitään. Illalla käytin yhden kertakäyttöisen hammasväliharjan. Jemmassa on myös ei-kertakäyttöisiä hammasvälien ”pulloharjoja” joilla jatkan kunhan nuo on loppu, ja sen jälkeen ihan vaan puisilla hammastikuilla ja hammaslangalla.

Sekajätesaldo, 2 päivää:

  • 1 kpl purukumi
  • 1 kpl hintatarra
  • 2 kpl muovirasia
  • 1 kpl muovikansi
  • 1 kpl liemikuution kääre
  • 1 kpl voipaketin kääre
  • 2 kpl kissanruokapussi 
  • 1 kpl muovipussi
  • 1 kpl hammasväliharja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s