Tavaroista luopuminen – ja mistä kaikki alkoi?

Minua on aina miellyttänyt visuaalisesti minimalistinen tyyli, mutta tavaroiden minimointiin heräsin vasta tavattuani henkilön, jolla oikeasti oli vain 1 kynä kotonaan. Hän kertoi, että tarvitsee vain yhtä kynää, joten hänellä on vain 1 kuulakärkikynä.  

Mind=Blown

 

En voinut käsittää! Ja samalla en voinut käsittää miksen voinut käsittää. Logiikkahan oli täydellinen. Yksi kynä riittää. Yksi! Minulla oli kertynyt iso rasiallinen erilaisia kyniä, vaikka minäkin tarvitsin oikeasti vain muutamaa. Yhden kuulakärkikynän omistamisesta tuli heti minulle symboli mahtavasta, ultimaattisesta minimalistin ”uran” huipusta, jota halusin alkaa tavoitella. [toim. huom. minulla on edelleen se iso rasiallinen kyniä… palaan tähän myöhemmin -> -> tässä]

Placeholder Image

Niinpä aloin pikkuhiljaa karsia roiniani. Työnsarkaa riitti. Olinhan jo muutaman vuoden ostellut uusia vaatteita kaksin käsin ja kantanut lapsuudenkodista kaiken muistoroinan ja tilpehöörin mukanani. Ja vaikka kuinka tein suuria raivauksia ja kannoin vaatteita kirpputorille ja kierrätyslaatikoihin, en saanut ostostelua lopetettua aivan yhtä tehokkaasti. Virheostoksia tuli tehtyä paljon. Olin sokaistunut luulemaan, että aikuiseen kotiin kuuluu joka jessuksen keittiöväline ja aparaatti. Kun elämä ei ollut vielä asettunut aloilleen, niin ajattelin että paras varautua kaikkeen ja kaikenlaiseen elämään hankkimalla monen tyylisiä vaatteita ja kaikenlaisia kodin tarvikkeita.

Tässä hieman esimerkkejä tavaroista joista oli aikoinaan helppo aloittaa:

  • mansikkaleikkuri
  • varpaidenerotteluvaahtomuovijutut (??) kynsilakan laittoa varten siis
  • muistoesineet, joihin ei oikeasti liittynyt mitään muistoa
  • vanhat kouluvihkot yms.
  • ylimääräiset lompakot ja kukkarot
  • vaatteet jotka ei enää mahdu päälle
  • rihkamakorut

Minun on vaikea arvioida milloin tarkalleen aloin luopua enemmästä kuin ostin uutta. Ehkä siitä on nyt noin 5 vuotta aikaa. Olen tuona aikana käynyt omaisuuttani läpi tsiljoona kertaa, ja joka kerta löydän jotain, jonka olen kaikkina aikaisempina kertoina lajitellut säästettävien pinoon, mutta jonka vuoro onkin tällä kertaa tulla karsituksi pois. Tein vähän aikaa sitten vaatekaapin inventaarion, ja jo nyt tekisi mieli tehdä se uudestaan, sillä tiedän mitä haluan sieltä karsia.

Viimeisen kahden vuoden aikana tahtini on kiihtynyt ja olen alkanut luopua melko merkittävistä tavaroista ja huonekaluista. Homma on niinsanotusti vakavoitunut. Olen myös luopunut joistakin aineettomista elämän asioista, niistä myöhemmin lisää.

Suurin yksittäinen tavara, josta on luovuttu, on sänky. Vaihdoimme muhkeaan futon-patjaan. Tavallaan siis meillä on kyllä sänky, mutta ei sitä kehikkoa. Pelkkä patja ja petari lattialla. Miksi? No, osittain laiskuutta. Meillä oli suuret visiot hienosta itse rakennetusta sängynkorokkeesta, jonka alla olisi säilytystilaa, mutta kuten moni muukin hienolta kuulostava projekti, tämä ei ole saanut meitä käärimään hihojamme. Patja toimii onneksi aivan hyvin ilman kehikkoa. Kehikon tarkoitus olisi nostaa patjaa korkeammalle, jotta sängystä nouseminen olisi helpompaa, ja toinen tarkoitus olisi tuulettaa patjan pohjaa jottei siellä muhi mitään, kuten googlailut varoittelevat. Olemme eläneet ilman kehikkoa kohta vuoden, eikä olla havaittu mitään ongelmia lattiassa tai patjassa, ja lattianrajasta nouseminen on vain hyvää jumppaa. Rullailemme patjaa ja imuroimme sen alta silloin tällöin, eikä olla huomattu mitään outoa.

Muita merkittäviä juttuja, joita meiltä tietoisesti puuttuu tai joista ollaan luovuttu on sohva, tv, mikro, kirjahylly, yöpöytä, sähkövatkain ja suuri olohuoneen matto. Jos keittiössä olisi tilaa, saattaisin kyllä harkita mikron hankkimista, sillä melkein kaikki lounaat joita syön on edellisen päivän jämiä, jotka olisi helppo lämmittää mikrossa. Nyt ne pitää lämmittää pannulla.

Viimeisin tavara josta luovuin, oli valkosipulipuristin. En ole käyttänyt sitä aikoihin, sillä silppuan valkosipulin leikkuulaudalla. Valkosipulipuristin ärsytti esineenä sen takia, että sitä voi käyttää vain yhteen asiaan. Sen tiskaus oli myös tylsää.

Haluaisin luopua imurista, koska inhoan imurointia ja imuria esineenä. Inhoan venkuloita häkkyröitä, jotka vievät tilaa kaapissa. Kun ei ole enää sitä suurta olohuoneen mattoakaan, niin lakaisu, moppaus ja tomutus riittäisi ihan yhtä hyvin.

Haluaisin luopua tiskikoneesta, sillä pelkään vesivahinkoa.

Haluaisin luopua varsin uudesta sähköhammasharjasta, sillä se on kapistuksena ruma, outo venkula, joka vie piuhoineen tilaa peilikaapista.

Haluaisin luopua föönistä, sillä viimeksi taisin föönata hiukseni jouluna.

Haluaisin luopua sauvasekoittimesta ja kahvinkeittimestä. Sitten keittiössä ei olisi enää mitään sähkövempaimia, kun nuo kaksi ovat viimeiset mitä löytyy. Minun mieltäni jotenkin rassaa se, jos jossain tavarakategoriassa on joitain yksittäisiä kappaleita, jotka ei kuulu joukkoon. Kai se on tämä minun loputtomasti järjestelmällinen, kategorioita ja lokerointia rakastava luonteeni. Kahvinkeitin on itse asiassa jo poissa käytöstä kaapissa, mutta edelleen varalla. Olemme siirtyneet mutteripannuun ja vesipannuun joka kuumenee meidän kaasuliedellä.

Haluaisin luopua monesta laukusta ja vaatteesta, mutta en ole vielä uskaltanut. Mitä jos minusta sittenkin tulee menestyvä bisnesnainen, joka tarvitsee sen tyylisiä vaatteita kokouksiin?

Haluaisin luopua jääkaapista, sillä se on enimmäkseen tyhjä ja se ärsyttää. Olen jääkaapitonta elämää kokeillutkin, pari vuotta sitten helteisen heinäkuun ajan. Voisin kirjoittaa tästäkin lisää.

Haluaisin luopua meikeistä, joita en käytä muulloin kuin juhlissa. Enkö voisi käydä kampaajalla ja meikattavana, kun sellaisia juhlia ei edes ole hyvä jos kerran kahdessa vuodessa?

Haluaisin, että minullakin olisi vain pari ponnaria ja pinniä, eikä purkillinen. Hassua, että minulle on vaikeampaa luopua kymmenestä arvottomasta ponnarista, kuin vaikkapa kahvinkeittimestä.

Milloin tämä loppuu? Luovunko lopulta kaikesta? Onko minulla jonain päivänä oikeasti vain 1 kynä laatikollisen sijaan?

Onko kukaan päässyt siihen pisteeseen, että tuntuu oikeasti että ei omista mitään turhaa eikä mitään myöskään puutu?

 

4 Comments

  1. Hyvää pohdintaa! Odotan itsekin milloin pääsisin siihen pisteeseen, että tavaraa olisi mielestäni sopivasti. J olen kuitenkin jo siinä vaiheessa, että elän seitsemän kilon repun varassa ja Suomessa on säilössä vähän tavaraa. En haluaisi, että minulla olisi säilössä mitään missään paikassa, missä itse en pysyvästi asu. Kun asetun seuraavan kerran pysyvämmin paikalleni, haen varastosta rakkaimmat ja tarpeellisimmat astiat ja muutaman muun esineen. En enää koskaan halua sellaista määrää tavaraa, ettenkö voisi muuttaa koska tahansa ja mihin tahansa parin laukun varassa.

    Tykkää

  2. Se on kyllä jännä, että mitä enemmän tavaraa karsii, sitä enemmän haluaa hävittää loputkin. Minulla taitaa olla muutama kynä. Yksi hyvä musta kuulakärkikynä, toinen perus sininen, sekä pari ”timpurin” lyijykynää. Lapsia varten olen ajatellu kyllä hankkia värikynät, kun tykkäävät kovasti piirrellä. Suurimmasta osasta mainitsemiasi olen jo luopunut.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s