Minimalismi – paluu luontoon?

Tiedän joitain kaupunkilaisia, jotka sanovat, etteivät tarvitse luontoa kaupunkiin. Kaupungin on oltava pelkkä tehokas koneisto, luonto pysykööt poissa tieltä. Onneksi merellisessä Helsingissä on vielä paljon vihreää ja rantaviivaa, jossa käydä tankkaamassa perspektiiviä elämään. Luonnossa oleminen on nimittäin paljon muutakin kuin pelkkää hyttysten hätistelyä. Siellä voi tajuta jotain suurta.

Jouduin joitakin vuosia sitten käymään läpi jonkinlaisen hermoromahduksen. Siihen liittyi monta asiaa, mutta väsyin lopulta varmaankin siihen, että yritin liiaksi hallita asioita ja ohjata elämää väkisin. Toipilasajalla kävin silloin tällöin ihan vain katsomassa luontoa: metsää, merenrantaa ja tähtitaivasta. Oli parantavaa nähdä, että luonto elää ja maailma pyörii vaikken minä tekisi sille mitään. Minun ei tarvitse huolehtia. Maailma tapahtuu. Toki pystyn näinä tajunnanräjäyttävinä hetkinä ajattelemaan myös, että voisin siis yhtä hyvin kuolla, kun minua ei tarvita. Olen vain pieni kärpäsenkakka koko maailmankaikkeudessa! No, ei kai kärpäsenkakasta mitään haittaakaan täällä ole, joten antaa elämän tapahtua. Ei ole höpöhöpöä, että luonto todella parantaa ihmisen, tässäpä vaikka Hesarin artikkeli ja  BusinessInsiderin artikkeli aiheesta

IMG_0068

Kun nyt katson kotiani, voin nähdä karun kalliomaiseman. On harmaata peruskalliota, sammalta, jäkälää, kalliota, soraa, hiekkaa ja utuinen tausta. Olen siis alitajuisesti tavoitellut sisustuksessa luonnollista lopputulosta, eikä ihme että siinä silmä lepää ja mieli rauhoittuu. Värien ja tavaramäärän lisäksi myös huonekalujen paikkojen pitää olla luonnolliset, siis sellaiset että ne olisivat voineet vain ajautua siihen – eikä niin että näyttävät ihmisen asettelemilta. Harmoniaa, harmoniaa!

Kun varsinaisesti ajattelen luontoa, tulee ensimmäisenä mieleeni vehreä metsikkö, jossa on hirmuisesti elämää, monta eri kasvia, maa täynnä pientä eliötä ja sekalaista maa-ainesta. Tämä puoli mielikuvaani luonnosta on kaikkea muuta kuin minimalistinen. Se on runsas, rönsyilevä, värikäs, pelottava, sekava ja loputtoman yksityiskohtainen.

Lähemmin tarkasteltuna tämäkin vehreäkin maisema on minimalistinen siinä mielessä, että kaikella on paikkansa. Luonnossa ei ole mitään turhaa. Kaikki tulee syödyksi, jokainen millimetri on jonkun elinaluetta, ravinteiden kiertokulku on täydellinen. Luonto toimii itsestään, eikä vaadi minulta mitään.

Tavaroiden vähentäminen kotoa ei siis sekään ole pelkkää ”sitten on siistiä ja kivannäköistä” vaan siinä on tämäkin puoli. Pohdin tätä jo aiemmin kirjoituksessani Mitä minimalisti pakenee? mutta ehkä nyt pääsin tämän luontoaspektin kautta vieläkin lähemmäs lopullista vastausta. Kaikella on paikkansa eivätkä tavarat huuda mitään. Tavaroita on luonnollinen määrä, niillä on selkeät elinkaaret ja selkeä syy olla olemassa. Minimalismiin läheisesti kietoutuvat zero waste-aate, elämän yksinkertaistaminen, nuukailu ja nomadius sopivat myös hyvin tähän kuvioon.

Kaupunkilainen voi siis tehdä minimalismin opeilla oman pienen paluunsa luontoon kodissaan, mutta vielä parempaa on kun voi sen lisäksi käydä lähimetsikössä tai merenrannalla kalibroimassa aivojaan. Toivottavasti siis kaupunkimme pysyy vihreänä ja saisimmepa täällä keskustassakin vielä hieman rauhaa liikenteen melulta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s