Lanttusupikkaat

Tänään sunnuntaina oli taas viikon liharuoan vuoro, ja tein uusinnan huushollimme uudesta hitistä liha-lanttulaatikosta. Laatikko oli viime kerralla syöty alta aikayksikön, joten ajattelin tehdä laatikkoa kaksi vuoallista, mutta keitettyä lanttua tulikin niin paljon että piti keksiä vielä lisää käyttöä sille. Googlasin lanttureseptejä ja törmäsin lanttusupikkaisiin. Ne ovat pieniä ruistaikinataskuja, joiden sisällä on lanttutäytettä. Täyte oli sama, kuin liha-lanttulaatikon mössö ennen lihaa ja kermaa (ja maun mukaan osaa mausteista).

FullSizeRender
Valmiit lanttusupikkaat iltapäiväteen kunkkuna

Suosittelen siis, että teet nämä kaksi ruokaa samaan aikaan. Uunia ei tarvitse kuumentaa kuin kerran, ja lantut keittyvät samassa syssyssä. Uunituoreista piirakoista tulee hyvä snäksi iltapäiväteen kylkeen, kun laatikko on uunissa. Saa sekin rauhassa siellä tekeytyä, kun nälkä ei aja ottamaan liian aikaisin pois uunista.

En ole koskaan aiemmin tehnyt mitään supikkaita, ja muidenkin karjalaisleipomusten osalta olen ollut vain apukokin ja maistelijan roolissa. Googlaamani resepti näytti helpolta, joten eikun hommiin.

Koska en lukenut reseptiä tarpeeksi huolimattomasti huolellisesti, uitin piirakat voi-vesi-seoksessa ennen paistoa. Ne siis olisi pitänyt uittaa/voidella vasta paiston jälkeen. Koska minulla ei ole vertailukohtaa, en tiedä kuinka paljon tuo moka muutti lopputulosta. Hyviä niistä tuli jokatapauksessa.

FullSizeRender-1
Kaulintavaihe

Tällaisella reseptillä tein:

Uuni:

250°C n. 10 min

Taikina:

Sekoita, vaivaa tasaiseksi, muotoile jauhotetulla pöydällä pitkulaksi, jaa 16 osaan, kauli  pyöreiksi lätyiksi:

  • 2 dl kylmää vettä
  • 3,5 dl ruisjauhoa
  • 1,5 dl vehnäjauhoa
  • 1,5 tl suolaa

Täyte:

Sekoita:

  • keitettyä, muussattua lanttua
  • siirappia
  • 1 muna
  • 1 rkl voita
  • mausteita maun mukaan: suola, hunaja, pippuri, inkivääri, rosmariini…

Eli jos teet samalla liha-lanttulaatikkoa, käytä sen reseptin lanttumössöä ennen lihaa ja kermaa (ja osaa mausteista oman makusi mukaan) tähän, ja lisää ne vasta sen jälkeen.

N. 1 rkl per lätty. Sitten lätty taitetaan keskeltä puolikuun muotoiseksi, reunat rypytetään tai taitetaan piiloon alapuolelle. Paistetaan voidellulla pellillä tai yli 230°C lämpöä kestävän leivinpaperin päällä (tarkista oma leivinpaperisi). Minä paistoin ilman leivinpaperia ja hyvin skulasi.

Voiteluun/uittoon paiston jälkeen:

  • 1dl kuumaa vettä (vaikka lantun keitinlientä!)
  • 50g voita

Laita voi mukiin ja kuuma vesi päälle, niin voi sulaa sen sekaan. Jos uitat voitelun sijaan, niin kaada seos sitten lautaselle, jossa kääntelet paistetut piirakat.

Valmiit piirakat laitetaan lopuksi vielä vetäytymään pinoon folion tai liinan alle, jos vain syöjät malttaa… 😉

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s