Paperisota osa 1

Ensimmäinen päivä, kun olin ajatellut aloittavani paperiarkistonminimointiprojektini, menikin penkin alle. Kävin nimittäin kylässä erään luona, jolla oli oma arkisto niin sekaisin ja pullollaan, että sain yliannostuksen koko aihetta. Samalla oma hieman alle 1 kuutiometrin kokoinen arkistoni tuntui yhtäkkiä pieneltä.

No, ei pidä antaa mittasuhteiden vääristyä. Kuten edellisessä kirjoituksessani totesin, minulla ei ole oikeasti tilaa säilyttää tätä vähääkään määrää. Ei fyysistä eikä varsinkaan henkistä.

Otin eilen härkää sarvista kiinni ja tein ensimmäisen karsintakierroksen samalla kun suunnittelin miten saisin kaiken mahtumaan tiiviimmin. Alkutilanne oli siis tämä:

  • 2 pahvilaatikollista sekalaista kirjanpitoaineistoa 4 vuoden yritystoiminnasta
  • 2 mapillista ”tärkeitä papereita” 4 vuoden yritystoiminnasta
  • 1 metallilaatikko muistopapereita, kortteja, sekalaista sentimentaalista sälää
  • 1 mapillinen asuntoon ja irtaimistoon liittyviä papereita, käyttöohjeita, remonttipapereita ym.
  • 2 mapillista omia tärkeitä ja ”tärkeitä” papereita
  • 1 ohut kansio nykyisiä työpapereita
  • 1 muovitasku työn alla olevia henkilökohtaisia papereita

Heitin näitä selatessa pois sen verran turhaa paperia, että pääsin jo yhdestä mapista eroon kokonaan.

Tavoitteeni piti olla 1 mapillinen säilytettäviä papereita. Mutta onkohan se liian kunnianhimoinen koko tälle määrälle. Jotenkin tuntuu, että minun pitäisi saada armoa noiden yrityspapereiden osalta. Voisin perustaa niille lopullisen hautakammioarkiston tuohon metallilaatikkoon.

En vielä ryhtynyt skannaamaan mitään minnekään. Tarvitsen suunnitelman. Ja suunnitelmaa varten minun on käytävä näitä papereita läpi uudestaan ja uudestaan, jotta ne alkavat hahmottua päähäni kategorioihin, joista sitten on helppo valita skannattavat ja laatikkoon suljettavat.

Eli eikun vaan penkomaan taas!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s