Eroon fleecestä

Paukkuvat pakkaset sentään!

Tein eilen rohkean päätöksen ja heitin pois paljon käyttämäni fleecetakin. Olin ostanut sen ihan pari vuotta sitten, ja se on ollut kesät talvet käytössä melkein päivittäin. Fleecetakki oli isoa kokoa ja juuri sopiva kotoiluun, urheiluun ja kiireessä päälle kiskaistavaan kaupassakäyntiunivormuun.

Mikromuovikeskustelu sai minut kuitenkin näkemään fleecen toisessa valossa. Eikä vain fleecetakin, vaan myös kaapista löytyvän fleecekerraston ja jotain fleecenkaltaista materiaalia olevat sängynpeitteemme. En halua kääriytyä muoviin.

En tiedä, mikä on kaikkein oikeaoppisin tapa hävittää fleece – kirpputorille vieminen on vain ongelman siirtämistä jollekin toiselle. Fleece jatkaa mikromuovin pöllyttämistä sitten jonkun toisen pesukoneessa. Ajattelen siis, että parempi hävittää koko fleece, ja olla ostamatta enää uutta tilalle. Sekajäte poltetaan pääkaupunkiseudulla energiaksi, joten pitäisi kai voida luottaa siihen että luontoon sitä muovia ei tuosta enää päädy.

Olen tehnyt vaatekaappiin pientä päivitystä ja tarkoituksenani on haalia vielä vähän lisää lämpimiä ohuita kutiamattomia luonnonkuituneuleita fleecen korvikkeiksi. Sitten voisin luopua vielä tuosta kerrastosta.

Sängynpeitteet olemme saaneet vaihdettua jo 100% villahuopiin, mutta nämä fleeceiset (?) hengaavat vielä kaapissa. Mikähän niissä maksaa? Pois vaan, sanoisin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s