Älä unohda yksinkertaisuutta

Seuraan aktiivisesti monia ulkomaisia minimalismiaiheisia YouTube-kanavia. Olen huomannut että hyvin monessa niistä esiintyy tämä 20–30-vuotias kiltin tytön syndroomasta toipuva nuori nainen (tai vastaavan taustan mies). On ollut haasteita, on ylisuoritettu, sitten tulee täyskäännös! Nyt elämää kannattelee yksinkertaisuus ja terve itsekkyys.

Aivan kuin minullakin.

Mutta mikä meitä erottaa, on tavoitteellisuus ja kovin struktuoitu arki. Nämä seuraamani henkilöt ovat ahkeria erilaisten Bullet Journalien ja dieettien harrastajia, ottavat vastaan haasteita ja ovat jatkuvasti kehittämässä itseään. Terveellinen aamupala, liikuntaa, aikataulutetut someajat, kalenterista varattu aika meditaatioon. Iltajumppa, pyykkipäivä. Kaikki hyvin käsikirjoitettua ja suunniteltua.

Tietenkin he saattavat vain antaa tällaisen kuvan vaikka todellisuus olisi toista. Sitä se kiltin tytön syndrooma on, eikä sitä noin vain pääse pakoon.

Uskon kuitenkin että aika moni heistä aidosti täyttää päivänsä suoritteilla tai antaa päivänhetkille tarpeettomia merkityksiä. Kun on siirrytty osa-aikaiseen työhön tai yksinyrittäjyydeen, kalenteriin saattaakin pöllähtää aukkoja – APUA – se pitää hyödyntää, se pitää täyttää. Elämää ei riitä haaskattavaksi!

Minä olen hyvin aikataulutarkka ja järjestelmällinen ihminen, mutta käytän sitä vain pakollisten raamien asettamiseen ja ajankäytön optimoimiseen, kun jotain pitää saada aikaan. Siis kun teen jotain jonkun muun ehdoilla. Itselleni jätän kaiken niiden väliin jäävän tyhjän ajan – ja otan ilon irti pitämällä sen myös tyhjänä. Minulla ei ole tulevaisuudensuunnitelmia eikä tavoitteita elämässä. Ajattelen joka ilta, että tähän olisi hyvä lopettaa. Uusi päivä on sitten vain uusi päivä.

Tylsistyminen on lystiä

Minimalismi ei ole itsessään innostavaa, eikä sen kuulukaan olla. Sen rakentaminen (esim. sisustuksessa) tai omaksuminen elämäntaiteenlajiksi sen sijaan on, ainakin minulle. Saavutettu ”alhaisimman ärsykkeiden taso” (tai tyhjyys, tai vähäeleisyys) on kuin estradi mille tahansa pienelle sattumukselle. Minun mieltäni kihelmöi kun katselen, tutustun tai koen jotain sellaista: kupru seinässä, ajantajun katomainen, hyvän makuinen kahvi, radiojuontajan osuvat sanat, sen tajuaminen että kaikki ihmiset ovat oikeasti ihmisiä, eikä vain taustanäyttelijöitä…

Voisikohan näitä kutsua vaikka mikroelämyksiksi? Ne ovat niin pieniä, tapahtuvat yhtäkkiä, täyttävät koko tajunnan, ja sitten häviävät.

Salaisuus niiden kokemiseen on tylsistynyt mieli. Kyllä. Tylsistymistä kannattaa harrastaa, niin herkistyy hyvin pienille asioille. Minimalistinen taidekin on niille herkistynyt. Tylsistyminen tekee hyvää aivoillekin.

Emmekö voisi kaikki nauttia saavutetusta materialistisesta/sosiaalisesta/henkisestä ”tyhjyydestä” ja ärsykkeiden vähyydestä?

Elämä menee hukkaan jos ei tee jotain

Tähän ajatteluun on niin helppo sortua.

Se on se, mikä iskee 9–17-työtä tekeville sunnuntaisin viimeistään klo 12: viimeinen vapaapäivä, tämä pitää hyödyntää, nyt ahdistaa!

Se on se, mikä iskee kun miettii pitäisikö lopettaa opiskelut ja vaihtaa alaa: olen opiskellut neljä vuotta ihan turhaan jos en nyt puske tätä tutkintoa läpi!

Se on se, mikä iskee kun tajuaa että on ollut suhteessa aivan väärän ihmisen kanssa 10 vuotta ja biologinen kello tikittää: 10 vuotta elämästäni TÄYSIN HUKKAAN!

Se on se, mikä iskee kun käynnistät tässä linkissä olevan suuren sekuntilaskurin, ja ajattelet että jokainen sekunti on pois sinun elämästäsi.

Viisaus tämän hoitoon tulee tässä:

Jokainen hetki on elettyä elämää.

Ollaan siis vaan ja nautitaan!

PS. Montako sekuntia kestit laskurin tylsyyttä?

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s