Villaviltin tarina

Kaikilla esineillä on tarina. Tai ei ehkä ihan kaikilla, sillä joskus kunkin kotoa löytyy joku esine, josta ei tiedä mistä se on tullut/mikä se on/ kenen se on/ mihin sen pitäisi mennä.

Esineiden tarinat saavat meidät kiintymään niihin. Mitä pidempi ja värikkäämpi tarina jollain tavaralla on, sen vaikeampi siitä on luopua. Katoaako esineen ”sielu” kun sen tarina unohtuu? Ehkä ei, mutta milloin mahdollista niin tarina kannattaa pitää esineen mukana kun tavara kiertää lähipiirissä tai periytyy suvussa. Mutta ei sen pidemmälle. Kun on aika luopua, tarina alkaa alusta uudessa kodissa. Ei se sen kummempaa ole.

Esineisiin kiintyminen ei ole paha asia, sehän on hyvä että tuntee kotonaan olevat tavarat tutuksi ja tarinoillaan tunnelmallisiksi.

img_9632

Vihreän villaviltin tarina

Sain tämän vihreän villaviltin isoäidiltäni. Olen viime vuodet ollut hänen apunaan raivaamassa kaappeja, sillä tavaraa on kertynyt aivan liikaa. Suurin osa tavarasta kulkee kauttani hyväntekeväisyyskirpputorille, mutta pienen osan otan itselleni käyttöön. Yksi niistä on tämä vihreä villaviltti. Meillä ei ole sängyssä perinteisiä täkkejä ja pussilakanoita, vaan niiden sijaan vilttejä. Kesällä puuvillaisia ja talvella villaisia.

Isoäitini oli tänään kahvilla käymässä, ja satuin kysymään villavilttien tarinaa. Toinen viltti oli hänen itsekutomansa, ja tällä vihreällä viltillä oli mieleenpainuva tarina. Tarina kertoo oikeastaan enemmän vain ajasta ennen vilttiä, mutta ehkä tarina saa jatkoa kun kyselen lisää. Kutsuttakoon isoäitiäni tässä tarinassa vaikkapa Eevaksi:

Eeva oli nuorena tyttönä kesät vanhempiensa torpassa apuna ja talvet kaupungissa. Eräänä kesänä yksi karitsa oli syntynyt poikueeseen, jonka emo ruokki vain muita poikueen karitsoja mutta ei tätä yhtä. Tämä onneton karitsa meinattiin laittaa lihoiksi, mutta Eeva halusi sen itselleen ja sai karitsan juomaan maitoa pikkusormen ja mukin avulla. Karitsa selvisi.

Syksyn tullen Eevan oli lähdettävä kaupunkiin, miten karitsan nyt kävisi? Eeva pohti, ottaisikohan päätilan emäntä ja isäntä karitsan hoitoon talveksi. Eevan vanhemmat epäilivät, mutta Eeva päätti kokeilla onneaan. Hän oli jo tutustunut tilan piikaan ja sitä kautta hieman isäntää ja emäntään. Hän laittoi karitsan koriin ja lähti kysymään. Portilla jo isäntä tulikin vastaan, ja otti ilomielin karitsan hoitoon talveksi.

Seuraavana kesänä Eeva palasi katsomaan miten karitsa voi – ja mikä yllätys odotti! Karitsa oli jo saanut itse kolme poikasta, ja nyt Eevalla oli neljä lammasta. Eeva ei voinut ottaa lampaita itselleen, joten lampaat myytiin. Eeva sai rahat, säästi ne ja niillä rahoilla hän osti tämän vihreän villaviltin.

Tarina päättyi tällä kertaa tähän, mutta ehkä se saa vielä jatkoa. Onko viltti ollut kaapissa kaikki nämä vuosikymmenet, vai mitä kaikkea se onkaan nähnyt? Keitä kaikkia se on lämmittänyt?

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s