Nikkarointi on mukavaa, niinkuin muukin puuhastelu

Nikkarointi on puutöiden harrastamista. Harrastan nikkarointia kesämökillämme ulkosaaristossa, jossa on verstas ja runsaasi vanhoja antiikkiromuja ja ylijäämämateriaaleja hyödynnettävänä mitä erilaisimpiin projekteihin. 

Nikkarointi on minulle sekä kotityötä että vapaa-ajan harraste, riippuen teenkö projektia tarpeeseen vai huvin vuoksi. Terassin rakentaminen on kotityötä, mutta puisen naamarin vuoleminen puhdasta hupia. Ideointi ja helpot työvaiheet ovat rentouttavia, mutta koko projektin saattaminen alusta loppuun suunnitelmallisesti, ja varsinkin jos työtä tehdään aikataulun mukaan, siitä tulee hyvin sitouttavaa työtä. Aikataulutettu työ tekee nikkaroinnista myös säännöllistä, vaikkakin ehkä lyhyeksi aikaa. Esimerkiksi terassin rakentaminen tehdään yleensä muutaman viikon projektina, eikä sitä jätetä kesken ennen kuin terassilla on turvallista kävellä. Tavallisemmin nikkarointi on minulle epäsäännöllistä toimintaa, johon ryhdyn yllättäen ilmaantuvan inspiraation tai tarpeen myötä. 

Nikkaroidessani suvun kesämökillä koen yhteenkuuluvuutta sukupolvien jatkumoon. Kunnostan samaa terassia, jota omat vanhempani jo kerran kunnostivat ollessaan saman ikäisiä kuin minä nyt olen. Käytän samoja työkaluja ja samoja materiaaleja, kuin isoisäni. Muistelen, kuinka hän lauloi kanssani samalla kun veisti minulle juuri sellaisen laulusta tutun pajupillin saunaa lämmittäessämme. Isoisääni ennen mökin verstasta käytti tilan aiemmat asukkaat, joiden muistoa myös mielessäni kunnioitan pitämällä huolta heidän vanhasta kotitalostaan, vaikken heitä koskaan tuntenutkaan. 

Puutöiden tekemistä ohjaa minulla yleensä jompikumpi kahdesta motiivista: jämämateriaalin hyödyntäminen tai tarpeellisen esineen valmistaminen/ rakennelman rakentaminen. Erityisen motivoivaa on, kun nämä kaksi toimintoa yhdistyvät samaan projektiin. 

Nikkarointi tuottaa erityistä mielihyvää, kun saan käyttää mielikuvitusta luovuuden lähteenäni. Esimerkiksi pienen kasvihuoneen rakentaminen olisi mahdottoman tylsää, jos vain piirtäisin suunnitelman paperille ja ostaisin tarvittavat materiaalit. Sen sijaan innostavampaa on, kun menen ilman suunnitelmaa tutkimaan jo olemassa olevia ylijäämämateriaaleja ja vanhoja romuja saadakseni niistä inspiraatiota. Katselen, tunnustelen, koputtelen ja taivuttelen (fyysisesti ja mielessäni) näitä materiaaleja.

Idean syntymisen hetki on innostava, ja haluan päästä pian toteuttamaan sitä. Tunne vastaa ihastumisen tunnetta, ja se vie kaiken huomioni hetkeksi. Tunnen iloa ja ylpeyttä kekseliäisyydestäni. 

Varsinaisen nikkaroinnin aikana mielihyvä syntyy työn sujuvasta etenemisestä. Tämän vaiheen mielihyvä on helposti haihtuvaa, sillä en ole vielä tarpeeksi taitava kaikkiin projekteihini, vaan epäonnistun usein. Hyvät ongelmanratkaisukyvyt ja viisaat neuvot kokeneemmilta auttavat eteenpäin, ja mielihyvä työskentelyyn palaa. 

Työn valmistuttua koen ideointivaiheen ja työntekovaiheen mielihyväkokemukset uudestaan ­– nyt yhtenä kokonaisuutena. Minä keksin, minä osasin. Katselen ja ihastelen valmiita töitäni usein.

Aina työt eivät valmistu, vaan jäävät kesken tai kokonaan tekemättä. Kuten edellä kerroin, iso osa nikkaroinnin antamasta mielihyvästä tulee minulle pelkästään ideointivaiheesta, ja kesken jäänyt työ on voinut ehtiä antamaan minulle mieltä ja kehoa vahvistavaa meditointia ja uurastusta. 

pizzakihveliteline vanhan sängyn runkolaudasta

Valmistuneet projektit ovat tärkeitä tietenkin nekin. Ilman niitä en voisi sanoa osaavani nikkaroida eikä taitoni kehittyisi eikä nikkarointini ei olisi tuotteliasta. On eri asia yrittää naulata lautoja oikeassa kulmassa yhteen, ja luovuttaa siinä epäonnistuttuaan hyläten koko projektin tai hyväksyen huonon lopputuloksen, kuin ottaa tehtäväksi oppia kuinka naulaaminen pitäisi oikeasti tehdä – ja onnistua. Saan jatkuvaa palautetta silmieni edessä, tunnen käsissäni, miten naula uppoaa lautaan, kuulen vasaran äänestä, milloin naula menee suoraan ja milloin vinoon. Nämä aistikokemukset jäävät muistiini ja näin taitoni kehittyvät.  

Yksitoikkoisissa ja paljon toistoja sisältävissä nikkarointitöissä koen pääseväni mukavalta tuntuvaan rentoutumisen tilaan, jossa ajatukseni karkaavat käsillä olevasta työstä johonkin ihan muualle. Voin esimerkiksi pohtia syvällisiä elämän kysymyksiä ja arjen ongelmiani samalla, kun hion karkeaa puunpintaa tovin ajan. Useimmiten tähän vaiheeseen liittyy myös laulaminen ja viheltely, jotka rentouttavat. Nämä liki meditatiiviset kokemukset ovat minulle vahvistavia, sillä introverttina saan voimaa sisäiseen maailmaani uppoutumisesta. Ahkeran nikkarointipäivän jälkeen ajatteluni tuntuu yleensä selkeämmältä ja illat levollisilta – ei vain meditatiivisen vaikutuksen takia vaan myös fyysisen energianpurkautumisen tuoman rentoutuksen myötä. 

ei nikkarointia, mutta muuta puuhastelua

Miksi käyttää aikaa joutavaan nakutteluun?

Yksi elämän periaatteistani pohjaa siihen seikkaan, että aika on ihmiselämässä ainoa asia, jota ei voi saada mistään lisää. Voit vain valita miten käytät tämän ajan. En tarkoita, että aika pitäisi käyttää tehokkaasti hyödylliseen ja tuottavaan toimintaan, vaan että kuluvan ajan pitäisi tuntua elämiseltä. Joutenolo ja jopa tylsistyminen ovat nekin tärkeä osa elämää, sillä ne luovat kontrastia ja antavat aikaa inspiroitumiselle. 

Vuonna 2020 pitämäni sapattivuosi vahvisti suuresti tätä mentaliteettiani ja asennettani elämään. En tehnyt sinä vuonna kuin satunnaisia palkkatöitä kevytyrittäjänä (siivouskeikkoja 1–2 krt/kk), en käynyt kulttuuririennoissa enkä tavannut juurikaan sukulaisiani tai ystäviäni, ja silti koin eläneeni enemmän kuin minään aiempana vuonna aikuisiälläni. Ansaitsin paljon enemmän, vaikka sitä ei voikaan mitata rahassa. Ansaitsin sosiaalista pääomaa olemassa se ystävä, joka oli aina vapaana videopuheluun ja murheiden kuunteluun. Ansaitsin henkistä pääomaa opettelemalla uusia taitoja ja tutustumalla itseeni. Koin paljon onnistumisen tunteita.

Näin ollen pidän tänä päivänä tärkeimpinä arjen toimintoinani niitä kaikkein yksinkertaisimpia kotitöitä. Ne antavat nopeita onnistumisen tunteita, ja siten edistävät hyvinvointiani ja tekevät elämästä maistuvaa. Opiskelut ja palkkatyöt eivät nekään enää ole minulle ”oikeasta elämästä” erillistä tuottavaa toimintaa, vaan tasapainoinen pieni osa arkeani ja elämääni. Olen jo tarpeeksi monta kertaa kokenut uupumuksen ja mielen särkymisen, jonka syynä on ollut harhainen ajatus siitä, mikä on normaalia elämää ja tavallista arkea. Se ei ole sitä, että pelkää työpaikalle menemistä tai opiskelee väkisin sellaista alaa, joka ei itseä kiinnosta. 

(nämä tekstit olivat osa alkuvuoden reflektoivaa koulutyötäni, jotka halusin tänne blogiini jakaa myös)

1 Comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s