Lapsettomuuskertomus

Mistä aloittaisin? 

Haluaisin kirjoittaa, että me emme voi saada lapsia. Mutta niin kauan kun käymme hoidoissa, meillä kai on mahdollisuus onnistua. Minä todella haluaisin jo kirjoittaa, että me emme voi saada lapsia, piste. Haluaisin jo jatkaa elämääni ja surra surut pois. 

Haluaisin ilmoittaa maailmankaikkeudelle, että en minä oikeasti edes halua lapsia, lopetetaan tämä pelleily jo. Antaa olla jo! Mitä sinä minusta vielä haluat? Lisää rahaa, lisää aikaa, lisää mitä? Minulla ei ole enää mitään jäljellä. Minulla ei ole enää jäljellä vauvakuumetta, hoivaviettiä, ei mitään. Kaikki on viety. Kaikki on pilattu. 

Kuinka voisin iloita odotusajasta, kun pelkään keskenmenoa? Pitäisinkö omaa lastani monen vuoden kivun ruumiillistumana? Kuinkahan voisin kohdata muut äidit ja isät, kun olen niin katkera ja kateellinen? Mihin ne tunteet yhtäkkiä häviäisivät?

toivottavasti meille ei tule riitaa lapsiluvusta.

Ei tullut, ei. Yritetäänpäs nyt keskittyä ja kirjoitetaan taustatarina, niin pääsemme asiaan. Tämä kirjoitus on synkkyyttä täynnä, ja saa ollakin. Blogini muu sisältö pysyy kepeänä, ei hätää vanhat lukijani.

[TW: kirjoitus sisältää plussia ja lopussa “valoa tunnelin päässä”, mutta ei onnellista loppua]

Tästä alkaa:

Mieheni on sairastanut syövän, ja syöpähoidot tuhosivat siittiöiden tuotannon. Meille oli siis alusta asti selvää, että lapsettomuushoidot ovat meille ainoa mahdollisuus saada yhteinen lapsi. Siittiöitä oli pakastettu ennen syöpähoitoja, joten käytimme niitä hoidoissa. Ryhdyimme toivomaan ja suunnittelemaan lapsensaantia keväällä 2015. Kiirettä ei ollut, eli jospa mennään naimisiin ensin. Hoidot aloitettiin sitten keväällä 2016 Väestöliiton klinikalla (sulautui myöhemmin Mehiläinen Felicitas).

Muistan miten innoissamme olimme. Lääkäri kehui nuorta ikääni ja erinomaisia onnistumismahdollisuuksia. Olin 26-vuotias, kun kohtuuni ensimmäistä kertaa siirrettiin oikea elävä alkio. Olo oli taianomainen:

Oli kiva kävellä auringossa tietäen että olen jo teoriassa raskaana. Välillä tuli kauhun fiiliksiä, kun rupesin miettimään että totta tosiaan, nyt ei enää voisi muuttaa mieltään. Nyt se on menoa ja herran haltuun. Mietin, että mitä jos olen ollutkin jossain psykoosissa koko tämän ajan ja vasta nyt tulisin järkiini ja tajuaisin mitä olen mennyt tekemään. Aika kauheaa! 

Me onnistuisimme heti, ihan varmasti. Parhaiten kepeää asennettani kuvasti se, kuinka ilolla rallattelin kotona tätä laulua näillä sanoin: ”halloo, halloo, halloo, onko sairaala? Tilaamme nyt lapsen ilman mutkia. Voimmeko me tulla heti noutamaan? Eihän meitä tarvitse ees tutkia!” ja nauroin makeasti päälle. Onpa hassua, että me saadaan koeputkilapsi!

Kuten varmaan suurin osa lasta yrittävistä, imeydyin nopeasti kierronkartoittajien, oireidenseuraajien ja tilastojen tuijottajien klubeihin. Pidin omia exceleitä kaaviokuvineen päivineen ja vertailin niitä Googlen antamiin hakutuloksiin keskustelufoorumeista, sivustoista ja tieteellisistä julkaisuista. Kommunikoin muiden kanssa sujuvasti uudella koodikielellä: ”BBT, PP, kp, AF, DPO, IUI, ICSI, PAS, O+, BFP, BFN, DH, DD, DS, TW…”

ei hitsi mun pitää varmaan lopettaa tää vauvakuumeilu ja googlen hakkaaminen ku äsken join teetä ja luin varhaisia raskausoireita, ja juuri kun luin jonkun pahoinvoinnista niin MULLE TULI PAHA OLO! luultavasti johtuu teestä, tai vielä varmemmin teestä ja placebosta  siis sellainen paha olo että leuanpielissä tuntuu miten sylkeä erittyy ja jos antaisi sille ”vallan” niin voisi kakoa. Hengittelemällä meni ohi..

Oireiden seuraaminen ja opiskelu kyllästi päiväni ja pääni. Kävin välillä niin ylikierroksilla, että ajatteluni alkoi saada taikauskoisia ja neuroottisia piirteitä. Ensimmäisenä hoitovuotena kävikin niin pahasti, että minulle tuli pakko-oireita moneksi kuukaudeksi. Yritin hallita kaikkea, ja pääni syötti jatkuvalla syötöllä uhkakuvia kaikesta mikä voi mennä pieleen. Joka asiassa.

Lapsensaaminen tuli myös uniin. Tässä joitain talteen kirjoitettuja:

”Näin unta että mieheni oli raskaana”

”minun vauvaunet on melkein aina painajaisia ja vauva on kuollut tai kuolee.”

”unessa me foorumilaiset menimme isoon vanhaan temppeliin raskauskurssille, tai siis sellaiselle bootcampille että sieltä pääsee pois vasta kun on raskaana  jotenkin tunnelma oli kyllä sama kuin täällä foorumilla, vauvakuumepuolelta ei pääse pois ennenkuin tulee plussa! Ja siellä oli paljon mun ala-astekavereita ja sitten täältä porukkaa (en muista miltä kukin näytitte mutta tiesin että olette te). Muistan kun ihastelin sitä temppeliä unen alussa ja sitten unen lopussa oli lopulta mun testipäivä ja se testi tapahtui niin että ilmottauduttiin sellaselle luukulle jossa istui ala-asteen opettaja ja joku toinen nainen, jotka antoi vuoronumerolapun ja sitten kun oma vuoro oli niin astuttiin keskelle salia ja salin seinällä olevalle seinän kokoiselle screenille ilmestyisi valkoinen numero mustalla pohjalla että kuinka monta vauvaa on tulossa. Olin pöyristynyt että mikä tuo tuollainen tapa ilmoittaa on, en halua että muut näkee reaktioni jos tulee 0 tai joku jättimäinen numero  Ja pukuhuoneessa yksi ala-astekaveri esitteli hänen alkioidensa kuvia ylpeänä että ”niiltä kaikilta puuttuu solut”. Olin ihmeissäni. Katsoin vatsaani että voisiko siellä olla vauva ja huomasin että vatsassa oli isoja pintaverisuonia, siis sellaisia mitä bodareilla on hauiksissa ällöjä paksuja verisuonia. Ja niitä tunnustellen päättelin että olen ja (muistaakseni) että tulee tyttö. ”

“Unessa synnytin keskosvauvan salaa joulupöydässä. Käärin vauvan servettiin ja toivoin ettei kukaan huomaisi. Äitini kuitenkin huomasi ja otti servettikäärön. Hän leikkasi vauvan kallon auki ja avasi sen kuin rasian, ja totesi ettei siellä ole aivoja sisällä ja sanoi “se on kuollut” .”

”Näin painajaisunen , jossa olin raskaana ja tarkoitus oli synnyttää pian. Menin lapsettomuusklinikalle tutkimuksiin ja siellä lääkäri leikkasikin minulta kohdusta palan pois jotta synnytys lähtisi käyntiin viikonlopun aikana. Olin aiemmin saanut reseptin jotain tärkeää kypsyttävää lääkettä varten mutta hukannut sen, joten pyysin vielä lopuksi lääkäriä tulostamaan minulle uuden reseptin. Lääkäri tulosti sen nopeasti ja klinikka sulkeutui. Lähdin kohti apteekkia kaverini kanssa ja meillä oli kiire koska kello oli jo 21.20 ja apteekit menossa kiinni. Matkalla rupesimme tutkimaan reseptiä ja se oli joku Ovum juusto dual hormone . se oli sellainen juustonpala joka muuttui joko siniseksi tai punaiseksi jos oli ovulaatio lähellä. Rupesin miettimään että tulikohan nyt väärä resepti minulle, miten ovulaatiotesti muka auttaisi synnytyksen käynnistymisessä? Sitten iski paniikki ja heräsin.”

Ensimmäisen negatiivisen raskaustestin jälkeen mieheni lohdutti: ”kyllä tässä voi mennä kauan, tuttavani onnistuivat vasta vuoden kuluttua hoitojen alusta”. Ei kai meillä niin kauaa mene sentään, kun mitään vikaa ei ole. Olin aivan varma, että saamme pian lapsen. Etsin paikkaani vertaistukiryhmissä, kun lapsettomuushoitoja käyvien keskusteluissa oli enimmäkseen lapsettomuudesta KÄRSIVIÄ. Minä kärsin siinä vaiheessa vain malttamattomuudesta. 

Suunnittelin työasianikin niin, että tämä aivan varmasti alkava raskaus ei haittaisi sesongin kiireitä. 

Eräässä keskustelussa kysyttiin, epäröinkö lapsettomuushoitoihin menemistä:

Epäröin kyllä. Tuntuu että lapsettomuushoitojen aloitus on suora päätös että nyt tulee vauva. Kuin sen sijaan luomuyrittämisessä saa rentoutua ”tulee kun tulee”. Mietin hyvin tarkkaan milloin aloitan hoidot ja siitä tuli stressiä. Aloitanko nyt, mitä jos onnistuu heti (oletettavaa meidän tapauksessa), syntyykö lapsi sitten liian aikaisin…..

Lasten nimet ja lukumäärä oli tietenkin jo päätetty, mutta jonkin rajan osasin itselleni vetää: en ostanut mitään vauvarompetta etukäteen. Ajattelin, että siitä tulee huonoa onnea. 

Huonoa onnea tuli kuitenkin jostain muualta. Hoito toisensa jälkeen epäonnistui. Vai sanotaanko se niin päin, että hoidot onnistuivat, mutta raskaus ei vaan alkanut. Saimme hyvälaatuisia alkioita vaikka kuinka, siirrot onnistuivat, lääkitykset, kaikki kuin vettä vaan. Mitä nyt pari kertaa peruuntui viikonlopun takia. Silti ei plussan pihahdustakaan. 

Ennen kuin… 3.ICSI 1.PAS ja 11. alkio onnen päivänäni 13.7.2019 (onnennumeroni on 13):

Minä sain tänään testiin haalean plussan. vielä jännitän vahvistuuko vai onko vaan vielä jämiä ovitrellesta. Tai kemiallinen, kun on nuo oireet sahannu siihen malliin . Ei siis ole vielä mennyt tajuntaan, munhan pitäisi kirkua innosta kun 3,5 v hoitojen jälkeen ja VIIMEISEN hoidon VIIMEINEN alkio tärppää. Eihän näin käy kuin saduissa? Onko tää unta tai jotain pilaa?

Satua, taikaa, unta ja pilaa. Mikä hurja vuoristorata alkuraskaus onkaan. Olen onnellinen, että sain kokea sen. Ihana kutkuttava ensimmäinen tulevan äidin ja isän tehtävä oli soittaa neuvolaan. Se oli kuitenkin floppi ”ai hoidoilla, no teidän täytyy käydä ensin ultrassa ennenkuin varaatte mitään neuvola aikaa, että tietää onko siellä edes mitään”. Aha. Btw, mistä luomusti raskautuneet muka tietävät sen paremmin, onko siellä ketään?

Langan päässä saattoi olla ennustajaeukko, sillä eihän siellä sitten ketään ollutkaan. Raskaus todettiin tuulimunaksi rv 8+3 . Tuulimunaraskaus tarkoittaa, että raskaus alkaa, ja jatkuu, mutta alkio kuihtuu jossain vaiheessa pois. Siellä oli siis vain tyhjä sikiöpussi.

Raskaudenkeskeytyskään ei sujunut ongelmitta, vaan jouduin lopulta kaavintaan. 

Tämä raskaus antoi kuitenkin toivoa, että voisimme vielä onnistua. 

Niin onnistuimmekin, heti seuraavasta hoidosta. Toinen plussa ei enää tuntunut niin järisyttävän upealta, pikemminkin vain oikealta. Näin tämän varmaan pitikin tapahtua, okei nyt kaikki on hyvin.

Ensimmäisessä ultrassa 7+0 näkyi n. 6+4 vastaava alkio ja syke, ei tosin saatu kunnolla mittaa eikä näkyvyyttä kun munasarjat oli niin isot hoidoista (minulla taisi tulla tässä hoidossa lievä OHSS).

Toisessa ultrassa 8+2 näkyi enää n. 6+1 vastaava alkio ja syke oli heikompi kuin oma pulssini. Eli keskenmeno. Keskeytyslääkkeet mukaan ja kotiin.

Tammikuussa 2020 olen kirjoittanut:

Ei vieläkään vauvaa vaikka valoa ehti näkyä tunnelin päässä. 

Alkioita on nyt siirretty yhteensä 12 kpl, kahta lukuunottamatta kaikki ovat olleet hyvälaatuisia. Ihan nyt viimeisissä hoidoissa nähtiin kuitenkin, että kun alkioita kasvatettiin 5-6 päiväisiksi kato olikin todella suurta. Onko siinä syy ettei 3-päiväisinä siirretyt ole tärpänneet. 

— —

Eilen oli tämän toisen keskenmenon lääkkeellinen keskeytys. Lääkärin vastaanotolla fiilikseni oli vaan ”jaaha, taas…” . Mutta kun menimme hoitajan luokse hakemaan keskeytyslääkkeitä, ehdin sanoa vain ”Me tultiin hakemaan…” ja sitten pato murtui. 

Tänään pato murtui uudestaan kun tuli se tyhjyys. Minulla ei ole mitään. Ennen näitä kahta tärppäyksiä ajattelin, että voin hyvin jäädä lapsettomaksi. Mutta kun se sitten tärppää, niin vaikka kuinka yrittää pitää pään kylmänä niin onkin koko loppuelämä suunniteltu ja haaveiltu. Kaksi kertaa peräkkäin olin niin onnellinen että saisin vauvan vuonna 2020, mikä täydellinen tasavuosi. Nyt jälkimmäisellä olin vieläkin onnellisempi, kun kaikki tuntui menevän kuin käsikirjoituksessa kun plussa tuli heti sen jälkeen kun lopetin työt. Toinen ovi sulkeutuu, toinen avautuu! 

Ja nyt ei olekaan mitään.

Tästä toisesta keskenmenosta eteenpäin minä kärsin lapsettomuudesta. Kaikki tuntui niin väärältä ja pahalta. Muiden raskausuutiset, vauvamainokset bussin kyljessä ja perhejuhlat olivat juuri sitä hirveintä myrkkyä, mistä muut aina puhuivatkin. Varsinkin ne muiden raskausuutiset, ja varsinkin jos niitä kuuli juuri väärällä hetkellä. Siinähän on täytynyt käydä laskuvirhe, toimitusmoka, jotain! MEIDÄN piti saada se lapsi, kuinka HE nyt voivat sen saada?! Nyky-yhteiskunnassa elämänkulku menee niin monessa asiassa niin, että jos toimii oikein, saa mitä haluaa. Me suomalaiset vieläpä olemme tottuneita jonottamaan. Odotat vaan, niin on sinun vuorosi.

Lapsettomuushoitojen aikana tulee tutuksi etapit, jotka muistuttavat vähän sitä kuin heittäisi itse itselleen namipalan vähän matkan päähän. Ei vielä iloita, testipäivänä sitten! Noh, ensi kerralla onnistaa. Kolmas kerta toden sanoo. Ensi jouluna meilläkin on lapsi. Kolmas vuosi toden sanoo. Kymmenes alkio toden sanoo. Täytän pyöreitä, kiva saada samana vuonna lapsi. Se namipala, jota heitän itselleni kasvaa koko ajan isommaksi ja painavammaksi. Vieläkö jaksan yrittää heittää sitä? Miksi tässä on alamäki? Nami vierii liian kauas!

Tää tuntuu jotenkin samalta kuin juoksis lähtevän junan vierellä ja yrittäis hypätä kyytiin.

Yritin, ja yritän vieläkin keksiä osuvia vertauskuvia. Onko lapsettomuuden suru samaa kuin lapsen kuolema? Kuinka voi surra jotain, mitä ei edes ollut? Ei näihin ole vastauksia. Voin vain kertoa miltä minusta tuntuu, jos osaan: Minua itkettää aina kun ajattelen asiaa. Siinä kaikki. Monta kertaa tätä kirjoitusta kirjoittaessa. Olen koittanut tutkia mitä minä tarkalleen itken, mutten saa siitä kiinni. Se on jotain yhtä lailla tavoittamatonta. 

Tämän kriisin keskellä me edelleen yritämme jatkaa. Saimme näet tänä vuonna uutta toivoa, kun tutkimuksissa huomattiin, että miehen siittiöntuotanto on yllättäen alkanut palautua. Se ei vieläkään ole sillä tasolla, ettemmekö tarvitsisi hoitoja, mutta voisimme käyttää pakastetun sijaan tuoretta. Jospa se olisi se ratkaiseva tekijä tässä. 

Minä kylläkin olen jo heittänyt kirveen kaivoon. Ei se vielä ole pohjalla, näen vielä kun se putoaa.

Hoidot ja tutkimukset ovat tähän mennessä maksaneet yhteensä n. 34 000 euroa. Se on maksanut myös aikaa, energiaa ja terveyttä. Mikä hinta on sillä, että on tauolla elämästä monta vuotta? Maksaisin kyllä mielelläni toiset 34 000 euroa, luovuttaisin molemmat munuaiseni, repisin selkänahkani ja seisoisin vielä päälläni sirkuksessa, jos saisin sillä hinnalla varmasti tietää saammeko lapsen vai emme. Selvä KYLLÄ-EI vastaus, kiitos.

Lapsettomuushoidoista puhutaan rankkoina. Minulle ne eivät ole olleet fyysisesti rankkoja. Onni varmaankin. Kivuliaat toimenpiteet ovat itse asiassa oudolla tavalla olleet mieluisia. Kerrankin saa tuntea jotain konkreettista, joka turruttaa hetkeksi henkisen kivun. Ei se ehkä niin outoa olekaan.

Lapsettomuuskeskusteluissa puhutaan usein siitä, miten muut voivat lohduttaa tai tukea lapsettomuudesta kärsivää. Siihen ei ole oikein mitään vastausta, koska lapsettomuudesta voi kärsiä niin eri tavalla eri vaiheissa. Ikäviä ja ajattelemattomia kommentteja olen minäkin saanut, ei niiltä voi välttyä. Ja minkä toinen tarkoittaa hyvänä, voi kääntyä minun päässäni muuksi. 

”Kyllä te pian onnistutte” ja ”te jos ketkä soisitte onnistua” olivat hyviä, ne auttoivat jaksamaan varsinkin alussa. Tällä hetkellä ne toivotukset kuitenkin ahdistavat, koska tunnen tuottavani heillekin pettymyksen, jos jäämme tai varsinkin jos päätämme jäädä lapsettomiksi. Tällä hetkellä parasta olisi siis pitää meille peukkuja, että saisimme selvyyden ja rauhan takaisin elämäämme. Olen kahlannut läpi netistä löytämiä kertomuksia hoitojen lopettamisesta, lapsettomaksi jäämisestä ja tahattomasti/vapaaehtoisesti lapsettomien perheiden elämästä. Aika vähän löytyy. Että halloo, halloo, halloo, onko siellä puolella tätä suota ketään?

Tähän loppuun laitan tiivistettyä dataa tarjolle niille, jotka päätyvät lukemaan tätä googlailtuaan kuten minäkin aikanani, ja ovat tästä datasta hyvin kiinnostuneita:

1.koeIUI/luomuIUI 4/16 (-)

1.ICSI lyhyt 6/16 tuore 3pv (-), 1.PAS luomu 3pv (-), 2.PAS luomu 3pv (-)

2.lCSI lyhyt 2/17 tuore 3pv (-), 1.PAS luomu 3pv (-), 2.PAS luomu+gonapeptyl 3pv (-), 4.PAS luomu+gonapeptyl 3pv (-), 5.PAS luomu+gonapeptyl 2x6pv (-)

3.ICSI pitkä 10/18 tuore 5pv (-), 1.PAS luomu+scratching+ovitrelle 5pv (PLUSSA!  hcg 146 dpo 17 -> todettiin ar-ultrassa tuulimunaksi rv 8+3, lääkkeellinen tyhjennys x2 ei tepsinyt joten kaavittiin) 

4.ICSI pitkä 11/19 tuore 6pv (PLUSSA! hcg 3450 dpo 23 -> todettiin ar-ultrassa rv 8 keskenmeno, alkion kasvu oli pysähtynyt 7. viikolle) pakastin tyhjä

Tässä kohtaa huomattiin että siittiölukema parantunut merkittävästi (0,01 milj/ml -> 8 milj/ml), voidaan siirtyä käyttämään sitä hoidoissa

2.koeIUI/luomuIUI 5/20 (-)

Tulossa: 5.ICSI talvi 2020-2021..?

Muuta:

pieni kohdun polyyppiepäily k2017, poistettu s2017 ”pseudopolyyppi” . sama polyyppiepäily s2018, poistettu k2019. taas joku polyyppi 3,5mm k2020.

kohdun limakalvolta immunologinen testi (ei ERA mutta vastaava) k2019, näyte lähetettiin Ranskaan tutkittavaksi josta vastaus että vähän vikaa siinä, muttei selittävää. 

PS. Ajatella, että olen ollut teoriassa yhteensä 38 viikkoa raskaana, jos oikein laskin. Alkionsiirronkin jälkeen näes on aina 2 viikkoa raskaana, niin että siitä täytyy ilmoittaa hammaslääkärissä ja pitää noudattaa raskausajan ruokavaliota. 38. raskausviikolla sikiö olisi jo täysiaikainen ja voisi syntyä. Se olisi sitten sellainen lapsettomuusputkilapsi. Hassua. Matkalla on ollut sen verran satumaisia vaiheita, että välillä mietin olemmeko me sitten se pari, joka yllättäen onnistuukin kaiken tämän jälkeen. Se todella olisi elokuvamainen loppu tälle hulluudelle.

PPS. Lisää taikauskoa: Seuraava alkio olisi Alkio nro 13. Onnennumeroni?

[Lue jatkojuttu Alkio nro 13 tästä linkistä.]

2 Comments

  1. Hei, käyn aina toisinaan vilkaisemassa blogiasi koska oon pitänyt sisällöstä. Nyt kirjoitan kommentin. Koska haluan kiittää. Kiitos kun olet avoin, kiitos ku kerrot miltä tuntuu, missä menette. Lapsettomuus on asia josta puhuminen on haastavaa ja siitä puhuessa joutuu kohtaamaan kaikenlaisia reaktioita. Siksi avoimuutta tarvitaan, tietoa tarvitaan, tunteita tarvitaan. Kuten monista vaikeista ja satuttavista asioista.
    Tekstisi oli kaunis, analyyttinen ja sellainen mistä sai kiinni. Tahattoman lapsettomuuden kanssa painineena myöstodella samaistuttavalta.

    Voimia, jaksamista ja mielen tyyneyttä. Tai mitä ikinä tarvitsette juuri nyt!

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s